SAMOK otti 30.6. kantaa opiskelijakuntien rahoitukseen. Kannanotossaan SAMOK muun muassa muistuttaa, että ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnille ei ole turvattua rahoitusta, vaikka samaan aikaan opiskelijakunnilla on lakisääteisiä tehtäviä.
Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto - SAMOK ry Mäkelänkatu 56, 3. krs 00510 HELSINKI http://www.samok.fi/
KANNANOTTO 30. kesäkuuta 2006
Opiskelijoiden todelliset vaikutusmahdollisuudet turvattava opiskelijakuntien rahoituksella
Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto – SAMOK ry haluaa muistuttaa, että ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnilla ei ole turvattua rahoitusta, vaikka ammattikorkeakoululaissa on opiskelijakunnille säädettyjä tehtäviä.
SAMOK on valtakunnallinen ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvontajärjestö, jonka jäseninä ovat Suomen 30 ammattikorkeakoulun opiskelijakunnat. Opiskelijakunnat ovat ammattikorkeakoululakiin perustuvia ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden edunvalvonta- ja palveluorganisaatioita, joilla on lakisääteisinä tehtävinä mm. valita opiskelijaedustajat amk:n sisäiseen hallitukseen ja muihin amk:n toimielimiin sekä toimia ammattikorkeakouluopiskelijoiden yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia, henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään.
Opiskelijakunnan nimeämät opiskelijaedustajat toimivat opiskelijoiden äänitorvena ammattikorkeakoulun eri työryhmissä ja toimikunnissa ja luovat omalta osaltaan ammattikorkeakouluopiskelijan identiteettiä. Opiskelijakunnan toiminta vaatii asiakokonaisuuksien ja niiden taustojen hallitsemista sekä asiantuntemusta opiskelijan arjesta. Tämän monipuolisuuden mahdollistavat ainoastaan opiskelijakuntien luottamushenkilöt ja palkatut työntekijät.
Tällä hetkellä opiskelijakuntien rahoituspohja koostuu jäsenmaksutuloista ja mahdollisista projektiavustuksista. Opiskelijan jäsenyys opiskelijakunnassa on vapaaehtoinen, minkä seurauksena rahoitus ja toiminta ovat epävakaisia. Tästä johtuen suuri osa toimintaa keskittyy juuri jäsenrekrytointiin, mikä osaltaan vie resursseja juuri olennaisesta edunvalvontatyöstä. Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnassa toimiminen kasvattaa opiskelijoita, jotka toiminnallaan ajavat opiskelijoiden sosiaalisia ja koulutuspoliittisia pyrkimyksiä niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Vielä valmistuttuaankin monet tulevat toimimaan tulevaisuuden vaikuttajina.
Suomen EU-puheenjohtajuuskauden avaa Hyvinkäällä 1.-4. heinäkuuta järjestettävä Young active citizenships -EU -tapaaminen, jonka yksi pääteemoista on aktiivinen eurooppalainen nuori. SAMOK toteaakin, että nuoria tulee tukea koko koulutusjärjestelmän ajan aktiivisiksi ja demokraattisiksi kansalaisiksi. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden osalta tämä toteutuu turvaamalla resurssit opiskelijakuntien toiminnalle.
SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULUOPISKELIJAYHDISTYSTEN LIITTO - SAMOK
Heikki Kaisto Jani Hyppänen puheenjohtaja pääsihteeri
Lisätietoja: varapuheenjohtaja Niilo Itälinna puh. 020 7569672,